Näytetään tekstit, joissa on tunniste beyonce. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste beyonce. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. helmikuuta 2009

Punaisen maton flopit!

Upeiden pukujen lisäksi gaaloista löytyi myös monia ei-niin-ihastuttavia pukuja:
  • Golden Globeissa nähtiin vähemmän aivan kamalia pukuja, mutta muutamia pettymyksiä kuitenkin. Amanda Seyfried ei näyttänyt kummoiselta Stella McCartneyn puvussaan, Cameron Diazin pinkki Chanelin couture-puku oli leikkaukseltaan omituinen. Olivia Wilden violetti hääpuku ei myöskään innostanut.
  • SAG-gaalassa ainoa hirvitys oli Nicollette Sheridanin sähkönsininen Roberto Cavallin yksihihainen puku, mutta America Ferreran iltapukukin oli pieni pettymys
  • Grammy-gaalassakaan ei montaa täyttä hirvitystä nähty, vaikka moni olisikin voinut M.I.A.n mielenkiintoiset asuvalinnat tyrmätä. Ainoa todellinen floppi oli kuitenkin mielestäni Paris Hilton, joka palasi entiseen minipienellä Versacen vintagehamosellaan.
  • Oscar-gaalasta floppeja löytyi valitettavasti enemmän. Beyoncen House of Dereon merenneitopuku oli suorastaan kammottava isoine printteineen. Myös Heidi Klumin hyvin samantapainen, mutta huonommin leikattu kuin viimevuotinen puku oli melko järkyttävä samoin kuin Jessica Bielin outo etupussillinen Pradan puku.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Fashion Rocks

Beyonce näytti huolitellulta ja kauniilta aivan kuin yleensäkin. Asu ei ehkä ole aivan yhtä näyttävä kuin mitä laulajalta yleensä nähdään, mutta sopii hyvin Beyoncen vartalolle.
Fergie on lähiaikoina yrittänyt kovasti olla trendikäs, ja hylännyt entisen, erittäinkin paljastavan tyylinsä lähes kokonaan. Valitettavasti tavoitteeseen ei aina päästä, vaikkei hippiasussa nyt mitään vikaa olekaan.
Onko tämä se sama tyttö, joka näyttelee Hannah Montanassa kamalassa peruukissa? Kyllä vain, ja Miley Cyrus onkin aikuistanut tyyliään melkoisesti. Omasta mielestäni hän näyttää aivan upealta Zuhair Muradin hopeisessa minimekossa.
Ja Charlize Theron. Miten joku voikin aina onnistua valinnoissaan noin hyvin?
Leona Lewisiä yritetään stailata melkoiseksi fashionistaksi, eivätkä tulokset ole mitenkään erityisen huonoja. Kurvikas laulaja näyttää sievältä Roberto Cavallin mekossa. Huomaa ihanat vaaleanpunaiset kynnet.
Mitä ihmettä on tapahtunut aina ennen niin ihanalle Hilary Swankille kun hän muistuttaa tätä nykyä enemmänkin viisikymppistä tätiä kuin kolmekymppistä Oscar-voittajaa? Yksi syy muutokseen on aivan kamala uusi hiustyyli, josta en ole pitänyt lainkaan. Ja kuka enää nykyään pukeutuu pinkkiin mekkoon ja samanvärisiin kenkiin?
Tämä tyttökö vasta 15-vuotias? Gossip Girlin Taylor Momsen yrittää kaikin tavoin näyttää ikäistään vahemmalta. Liian tumma silmämeikki ja mielestäni liikaa ihoa paljaaksi jättävä asu eivät näytä erikoisen tyylikkäiltä.
Sievä mekko, ruma hattu.
Yleensä hyvin erikoisestikin pukeutuva Rihanna hehkui täyttä glamouria. Upeasti leikattu Monique Lhuillerin mekko saa laulajattaren näyttämään upealta.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Hollywood-tähtien supermammat

Eli äitienpäivän kunniaksi tällainen Hollywood-tähtien omat äidit juttu.
  • Tina Knowles - Beyoncen ja Solangen äiti, on suunnitellut tyttörensä esiintymisasuja ja heillä on yhteinen vaatemerkki House of Dereon.
  • Kathy Richards - Entinen näyttelijä on Parisin ja Nickyn äiti, ja tyttäret muistuttavat kovasti äitiään
  • Lynne Spears - Britneyn ja Jamie-Lynnin äidin voi tuskin sanoa onnistuneen kovin hyvin kasvatuksessaan
  • Dina Lohan - myös Lindsayn ja Alin äiti on kyseenalaistettu kasvatuksestaan, nyt hän on aloittelemassa tosi-tv-ohjelmaa siitä kuinka Alista tehdään Lindsayn kaltainen tähti
  • Goldie Hawn - ei varmasti ole ihme, että kuuluisan näyttelijän tyttärestä tulee myös kuuluisa, Kate Hudson on jopa hankkinut roolinsa omilla ansioillaan

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Gallupin tulokset - ja lähes oikein meni!

Ketkä menevät seuraavaksi naimisiin?
  1. Beyonce & Jay-Z 30%
  2. Nicole Richie ja Joel Madden 30%
  3. Jotkut muut 21%
  4. Jessica Alba ja Cash Warren 13%
  5. Scarlett Johansson ja Ryan Reynolds 4%
Niinhän siinä sitten kävi, että olitte oikeassa. Beyonce ja Jay-Z avioituivat viime perjantaina yksityisessä ja pienessä seremoniassa, joissa olivat vieraana ainoastaan läheisimmät ystävät ja sukulaiset. Tähän lähipiiriin kuuluivat mm. Beyoncen sisko Solange, Destiny's Childin tytöt Kelly Rowland ja Michelle Williams sekä pariskunnan ystävä Gwyneth Paltrow.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Viikon video(t): Amy Winehouse & muut Grammy esiintymiset

Amy Winehouse ei siis päässyt Grammyihin esiintymään koska hänelle ei myönnetty Yhdysvaltain viisumia tai jotain sinnepäin, ja esiintyilopulta suorassa videolähetyksessä Lontoosta. Toisena Beyoncé laulaa idolinsa Tina Turnerin kanssa, kolmosessa taas Rihannan Umbrella/Don't Stop The Music-esitys, joka ei ehkä ollut niitä onnistuneimpia. Neljäntenä Kanye Westin Hey Mama kunnianosoituksena hänen syksyllä kuolleelle Donda-äidilleen (nyyh, nyyh).

Grammyt vihdoin täällä!

Ja taas olen myöhässä tämän kanssa mutta ei mahda mitään. Eli Grammy-gaalaa vietettiin taas eilen. Voittajiin lukeutuvat lähes arvatustikin Amy Winehouse, joka voitti ainakin viisi palkintoa sekä Kanye West ja Justin Timberlake. Ja nyt sitten siihen asiaan eli niihin pukuihin... Ja mitä nyt olen huomannut, niin gaalan suosikkiväri oli ehdottomasti sininen! Tänä vuonna puvut olivat aika mitäänsanomattomia, eikä yksikään puku noussut erityiseksi suosikiksi. Mistä itse piditte? Mistä ette? Laittakaa kommenttia!

Beyoncé oli pukeutunut suosikkisuunniteijansa Elie Saabin vaaleansinihopeaiseen pukuun. Tämä ei tosiaankaan ole suosikkejani (suoraan sanottuna en pidä yhtään puvusta). Uusi hiustyylikään ei ole neitokaisen parhaita.

Rihanna oli pukeutunut Zac Posenin kirkkaansiniseen miniin ja Chopardin jalokiviin. Tästäkään en erityisemmin tykkää, mutta sopii tietysti laulajan tyylille.
Fergien keltaisesta Calvin Kleinin puvusta sen sijaan pidän, vaikka se esitteleekin naisen rinnusta hieman turhan auliisti. Fergien vaatteista en yleensä pidä, joten tämä oli positiivinen yllätys.

Entäpä Alicia Keys? Onnistuiko vai epäonnistuiko hän? En oikein osaa sanoa mitään hänen puvustaan (Armani Privé). Kampauksesta en pidä, eikä kyllä mikään suursuosikkini muutenkaan.
Nelly Furtado nähtiin sähkönsinisessä Arthur Mendozan puvussa. Kaunis mekko, muttei pue Nellyä erityisen hyvin. Ja koru on kauhea!
Oma laulajasuosikkini, Natasha Bedingfield loisti Reem Acran violetissa iltapuvussa. Ihan kaunis puku, mutta ei mitään erityistä sanottavaa tästä.
Jo on maailma mennyt mennyt sekaisin kun yksi Grammy-gaalan parhaimmista puvuista löytyy 15-vuotiaan Disney-tähden yltä. No ei nyt sentään, Miley Cyruksen Celinen mekko on kyllä sievä, muttei sekään mikään erityinen. Muihin verratuna kyllä hieno.
Country-laulaja Carrie Underwood oli pukeutunut Zuhair Muradin kukkamekkoon. Tyypillistä country-tyyliä (no ihan kaunishan tämä on).
Amy Lee nähtiin tyylilleen uskollisena mustassa, hieman goottityylisessä puvussa. Itse en tykkää, mutta pukeutukoot rock-ihmiset ihan miten haluaa.
Tv-tähti Lisa Rinna oli hieman yllättäen yksi suosikkipukeutujistani, ja se jos mikä osoittaa sen etteivät puvut tänä vuonna olleet kovin erikoisia.
Soul-laulaja Corinne Bailey Rae nähtiin myös sähkönsinisessä. Paljettimini on myös yllättäen aika hieno.

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Tähdet Disney-mainoksissa

Jotkut saattavat nähneet jo Jessica Bielin Pocahontasina Disneyn mainoksessa. Mutta ovatpa monet muutkin esiintyneet satujen sankareina. Esimerkiksi Scarlett Johansson nähdään Tuhkimona ja Beyonce Liisana ihmemaassa. P.S. Helinä-keijuna Gisele Bündchenin vieressä Peter Pan kuvassa lentelee näyttelijä/ohjaaja Tina Fey

tiistai 22. tammikuuta 2008

Julkkisten rakkaat Vuittonit

Monet tähdet rakastavat Louis Vuitton-laukkujaan, ja esim. Jessica Simpson on merkin laukkujen iso fani. Tässä muutamia Vuitton-faneja erilaisine laukkuineen. Huomaa mukana myös R&B-tähti Usher!

tiistai 1. tammikuuta 2008

Korvakorkuningatar Beyonce!

Beyonce Knowles on aina pitänyt valtavista, jalokiville ja kullalla koristelluista korvakoruista, joita hänellä on nähty lähes joka tilaisuudessa kautta vuosien. Nyt esittelyssä muutamia vuosien varrelta.

perjantai 14. joulukuuta 2007

Hollywoodin sisarusparit

Mary-Kate ja Ashley Olsen ovat tehneet Mary-Katen Weeds-roolia lukuunottamatta kaikki roolinsa yhdessä, heillä on yhteinen vaatemallisto, hajuvesiä, elokuvia, kirjoja...
Jessica ja Ashlee Simpson eivät tulleet julkisuuteen yhdessä. Ashlee työskenteli ensin isomman siskon ja isomman tähden taustatanssijana.
Britney ja Jamie-Lynn Spears Jamie-Lynn tuli julkisuuteen siskonsa siivellä, mutta on sen jälkeen työstänyt näyttelijänuraansa. Jamie-Lynn on tukenut isosiskoaan vaikeissakin vaiheissa.
Beyonce ja Solange Knowles Beyonce tuli julkisuuteen ensin, eikä Solangea ole paljon nähtykään. Solangella on lapsi ja hän näytellyt leffassa Bring It On: All Or Nothing.
Hilary ja Haylie Duff Isosisko Haylieta ei ole kovin usein Suomessa nähty, mutta hänestä tullut tähti pikkusiskonsa rinnalle.
Paris ja Nicky Hilton Paris on ollut Nickyä enemmän julkisuudessa, vaikka molemmilla samat perintörahat onkin. Nicky on keskittynyt vaatesuunnitteluun.
Äläkä unohda näitä: Maggie & Jake Gyllenhaal, Luke & Owen Wilson, Kylie & Dannii Minogue, Penelope & Monica Cruz, Nick & Aaron Carter, Lindsay & Ali Lohan