Näytetään tekstit, joissa on tunniste heidi klum. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heidi klum. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. helmikuuta 2009

Punaisen maton flopit!

Upeiden pukujen lisäksi gaaloista löytyi myös monia ei-niin-ihastuttavia pukuja:
  • Golden Globeissa nähtiin vähemmän aivan kamalia pukuja, mutta muutamia pettymyksiä kuitenkin. Amanda Seyfried ei näyttänyt kummoiselta Stella McCartneyn puvussaan, Cameron Diazin pinkki Chanelin couture-puku oli leikkaukseltaan omituinen. Olivia Wilden violetti hääpuku ei myöskään innostanut.
  • SAG-gaalassa ainoa hirvitys oli Nicollette Sheridanin sähkönsininen Roberto Cavallin yksihihainen puku, mutta America Ferreran iltapukukin oli pieni pettymys
  • Grammy-gaalassakaan ei montaa täyttä hirvitystä nähty, vaikka moni olisikin voinut M.I.A.n mielenkiintoiset asuvalinnat tyrmätä. Ainoa todellinen floppi oli kuitenkin mielestäni Paris Hilton, joka palasi entiseen minipienellä Versacen vintagehamosellaan.
  • Oscar-gaalasta floppeja löytyi valitettavasti enemmän. Beyoncen House of Dereon merenneitopuku oli suorastaan kammottava isoine printteineen. Myös Heidi Klumin hyvin samantapainen, mutta huonommin leikattu kuin viimevuotinen puku oli melko järkyttävä samoin kuin Jessica Bielin outo etupussillinen Pradan puku.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Tähdet tahtovat Victoria's Secretin

Vuosittainen alusvaatemerkki Victoria's Secretin näyttävä muotinäyötös järjestettiin tänä vuonna Miamissa (korjatkaa jos olen väärässä) ja sinne saapui tänäkin vuonna sankoin joukoin tähtiä katsomoksi. Samalla juhlittiin Fontainebleau-hotellin avajaisia. Valkoisella ja pinkillä matolla nähtiin monia tähtiä kuten Paris Hilton, Gwyneth Paltrow, Chloë Sevigny, Kate Hudson, Gossip Girlin Michelle Trachtenberg, Becki Newton ja Amanda Bynes. Ja nähtiinhän kameroiden edessä tietysti myös itse shown tähdet eli "enkelit" mm. huippumallit Heidi Klum, Doutzen Kroes, Marisa Miller ja Adriana Lima.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Emmy-extra: Heidin moninaiset puvut

Paitsi upeaan Armani Priven iltapukuun, yksi illan juontajista, Heidi Klum näyttäytyi myös monissa muissa asuissa:
Juhlapukujen klassikko: pieni musta mekko alias pikkumusta näyttää hyvältä myös miniversiona.
Heidi on uskollinen myös juontamalleen ohjelmalle Muodin Huipulle, sillä hänen yllään nähtiin neljännen kauden voittajan Christian Sirianon luomus.
Rohkea nykynainen uskaltaa laittaa päälleen myös miestenpuvun.
...ja rohkea nykynainen uskaltaa myös tanssia vaikka puku olisi kuinka tiukka ja kallis.
Mielestäni kauneimmaksi puvuksi voisi laskea upean vaaleanvihreän Valentinon couture-puvun, jonka Heidi oli asustanut mahtavilla korvakoruilla.

Emmy-extra: Puvut


Ei mitään Betty-tyyliä täällä! America Ferrera näytti ihastuttavalta mustassa vintage-puvussaan, vanhan ajan Hollywood-tyylisissä kiharoissaan ja punaisissa huulissa.
Omasta mielestäni illan ehdottomasti parhaiten pukeutuneisiin lukeutunut Heidi Klum oli taas näyttävä epäsymmetrisessä Armani Priven iltapuvussaan.























Jos minulta kysytään Greyn Anatomian Kate Walsh näytti hieman liian tätimäiseltä. Uudet, lyhyemmät hiukset, tummanpunaiset huulet ja suora musta Zuhair Muradin puku saavat tähden näyttämään hieman tylsältä.
Gabriellen roolia varten itseään lihottanut Eva Longoria Parker on edelleenkin tarpeeksi timmissä kunnossa lähteäkseen gaalaan pienessä Marchesan kimallemekossa. Edessä oleva rusettikoriste on sievä, mutta uusine lyhyine hiuksineen Eva näyttää mielestäni hieman liikaa ihoa.
Illan jokavuotisiin vieraisiin lukeutuva Täydellisten Naisten Marcia Crossinkin tyyli menee hieman tätimäisyyden puolelle. Taakse vedetyt hiukset ja nilkkamittainen tyylihelma eivät imartele näyttelijää.

Myös Heroesin Hayden Panettiere näytti ikäistään vanhemmalta, mutta kun tyttö on vasta 19 vuotias, siitä ei ole haittaakaan. Bagdley Mischkan mustan iltapuvun valinneen näyttelijän uusi hiustyylikin näyttää paremmalta kuin ennen kun se on puettu kauniiden vaatteiden pariksi.























Upea punapää Debra Messing oli paitsi pukeutunut upeaan Monique Lhuillerin röyhelöiltapukuun myös ihanat Hollywood-kutrit ja suuri hymy saivat Debran loistamaan yhtenä parhaiten pukeutuneista tähdistä.
Myös muotisuunnittelijana kunnostautunut Lauren Conrad valitsi punaiselle matolle tietysti oman luomuksensa. Eikä tositv-tähti ihan huono suunnittelija olekaan, sillä tumma iltapuku sopii neidille erinomaisesti.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lostin Evangeline Lillyä ei ole näkynytkään vähään aikaan, ja kun kerran nähdään pitkästä aikaa, miksei tehdä näyttävää sisääntuloa. Ihanaan kullanväriseen Elie Saabin coutureiltapukuun sonnustautunut näyttelijätär somisti asuaan vielä timanteilla.
Greyn Anatomian Sandra Oh on aina valinnut hieman erilaisia iltapukuja, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Jonkun muun päällä Oscar de la Rentan pitsi-iltapuku olisi ehkä ollut tätimäinen, mutta Sandralla se näyttää upealta.

Toisin kuin illan monet muut vieraat, Cynthia Nixon näyttää paitsi upealta, mutta myös ikäistään huomattavasti nuoremmalta. Sinkkuelämää-tähti näyttäytyi ihanassa Calvin Kleinin turkoosissa puvussa.

 

maanantai 25. helmikuuta 2008

Oscar extra: Upeat puvut osa 1!

Tässä ne nyt siis tulevat Oscar-gaalan parhaat ja pahimmat (vaikkei niitä nyt kovin paljon ollutkaan). Jutulle on tulossa jatkoa, ja saatan lisäksi laittaa vielä kampaus/jalokivi-postauksenkin. Eli olkaapa hyvä .......................................................................... Tuleva äiti Jessica Alba piilotti pienen mahansa kauniin purppuranvärisen Marchesan iltapuvun alle. Jalokivet ovat Cartierin kokoelmasta.

Myöskin tuleva mamma, kaksinkertainen naisosaehdokas, Cate Blanchett näytti mahaansa. Sinivioletti puku on Dries Van Notenin ja jalokivet Lorraine Schwartzin. Yleensä riskejä ottava Cate osuu nappiin, mutta tämä asu ei ehkä ole näyttelijättären parhaimmistoa.

Aina tyylikäs, gaalassa tällä kertaa vain juontajana toiminut Cameron Diaz oli pukeutunut ihanaan, tälläkin kertaa hieman origamimaiseen iltapukuun Dior by John Gallianolta. Meikki ja kampaus oli jätetty luonnollisiksi.

Anne Hathawaykin luotti tällä kertaa Marchesaan. Punaisessa iltapuvussa on jotain ihanaa kreikkalaismaisuutta, ja se on mielestäni samalla paitsi moderni, niin myös henkii vanhanajan Hollywood-glamouria.

Jennifer Garner näytti upealta merenneitohelmaisessa Oscar de la Rentan puvussaan. Suuret timantit ovat Van Cleef & Arpelsilta.

Suosikkimerkkinsä Escadan iltapukuun sonnustautunut Katherine Heigl näytti todella tyylikkäältä vanhanaikaisissa kiharoissaan.

Glamouria hehkuvan Penelope Cruzin Chanelin couture-iltapuvun oli tehnyt Karl Lagerfeld vain häntä varten - todellinen onnentyttö!

Mustaan Balenciagan pukuun mahansa verhoillut Nicole Kidman jätti kaiken muun yksinkertaiseksi ja antoi upean L'Wren Scottin timanttikaulakorun loistaa.

Tämän teinitähdne puolesta minua hieman jännitti - hänhän on vasta 15-vuotias!- mutta ihan hienostihan Miley Cyrus hommansa hoiti. Punainen Valentinon puku antaa laulaja/näyttelijättärestä todella aikuisen kuvan.

Naispääosaehdokas Ellen Page luotti mustaan ja oli rohkeasti valinnut vintagea ylleen. Jean Louis Scherrerin puku on kaunis yksinkertaisuudessaan.

Huippumalli Heidi Klum oli kerrassaan häikäisevä kirkkaanpunaisessa John Gallianon couture-iltapuvussaan.

---Tulossa vielä toinen osa ja lisää pukuja!

torstai 27. joulukuuta 2007

Miss Täydellisyys?

Sekä tähdillä että ihan tavallisillakin ihmisillä on nykyään ulkonäköpaineita, ja yksi syy niihin saattavat olla lukuisat äänestykset ja listat; kenellä on parhaat sääret tai kauneimmat silmät? Kokosin eri julkkisten vartalonosista "täydellisen" ihmisen, mutta onko tämä sitten hyvä? Tämänkö takia käydään kauneusleikkauksissa hankkimassa samanlaisia neniä kuin julkuilla? Erm... ei maksa mielestäni vaivaa. Tunnistatteko muuten keneltä olen poiminut mitkäkin osat, jos yrität arvata älä vilkuile alla olevia tunnisteita. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Hyvää joulua tähdiltä!

Pidän nyt joitakin päiviä taukoa blogistani joulupyhiksi, enkä ole varma milloin seuraavat päivitykset tänne ilmestyvät. Jouluiloa toivottamaan lähetän nyt jouluisia tervehdyksiä tähdiltä mukaan lukien Paris Hiltonilta ja Heidi Klumilta + joulumusiikkia Mariah Careylta, Christina Aguileralta, Girls Aloudilta ja Heidi Klumilta (laulaakin aika hyvin). Hyvää joulua kaikille! Psst... Lisää tähtien joulutunnelmia löytyy tästä: http://www.people.com/people/package/gallery/0,,20161129_20167547,00.html

torstai 22. marraskuuta 2007

TheCelebBlog valitsi: Vuoden 10 ihaninta julkkisparia!

Meidän ikioma listamme tulee tässä: 1. Reese Witherspoon & Jake Gyllenhaal Mahdottoman söpö pari, palasivat onneksi yhteen! Ihana Reese näyttää todella onnelliselta söpöäkin söpömmän Jaken kanssa! Toivottavasti tämä suhde kestää! 2. Vanessa Hudgens & Zac Efron On söpöä kun kaksi teinitähteä päätyy yhteen, ja vielä söpömmäksi sen tekee seikka, että he myös näyttelevät paria. Tästä ei enää söpömmäksi päästä. 3. Christina Aguilera & Jordan Bratman Musiikkibisneksen ihanin pari! Ja on ihanaa kun kerrankin julkkis päätyy yhteen jonkun muun kuin toisen julkkiksen kanssa. 4. Halle Berry & Gabriel Aubrey Ihana pari, todellakin. Ja nyt Halle odottaa vielä vauvaakin 5. Ashlee Simpson & Pete Wentz Jos Christina ja Jordan ovat musamaailman ihanin pari, niin eivät Ashlee ja Pete kyllä kauaksi heistä jää! Tässä rokkipariskunnassa on särmää. 6. Katie Holmes & Tom Cruise Vaikka moni varmasti voisi ihmetellä miten tämä pari tänne listalle päätyi, niin en välitä. Pikku Suri tekee parin vielä monta kertaa söpömmäksi. 7. Jennifer Garner & Ben Affleck Ihanista ihanin näyttelijapari joilla on ihanista ihanin pieni tytär Violet! 8. Heidi Klum & Seal Söötti kuin mikä! Huippumalli Heidi ja laulaja Seal ovat ihan selvästi rakastuneita. Ja ne ihanat kolme muksua! 9. Gwen Stefani & Gavin Rossdale Myöskin söpö pari, erityisesti Kingston on ihana. 10. Jospa se vain olisi totta: Hayden Panettiere & Milo Ventimiglia Toivottavasti he alkavat ihan oikeasti seurustella, sehän olisi niiiin söpöä! Kuka nyt pienestä ikäerosta välittää!