Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 18. joulukuuta 2007
Miten käy gaalojen???
Tämän vuoden Golden Globe- ja Oscar-gaaloista voi tulla paljon lyhyemmät ja tylsemmät tänä vuonna, sillä käsikirjoittajat eivät aio osallistua gaaloihin ollenkaan, eivätkä siis halua myöskään käsikirjoittaa niitä. The Writers Guild of America on ilmoittanut ettei heitä tule saapumaan tammikuussa järjestettäviin Golden Globe-juhlallisuuksiin. Myös monet näyttelijät saattavat jättää gaalat väliin tänä vuonna käsikirjoittajia tukeakseen. Greyn Anatomia-tähti Katherine Heigl kertoo, että häntäkin on pyydetty jäämään kotiin tällä kertaa. "Luulen kuitenkin että se tulee olemaan todella tuskallista, sillä se tulee olemaan todella iso päätös, enkä ole varma haluanko tehdä sitä. Tosi kuitenkin on, että todella tahtoisin mennä - joten todella toivon että he saavat tahtonsa läpi", hän kommentoi. Harmi, sillä minä ainakin haluan nähdä sekä Katherinen, että käsikirjoittajat ja muut näyttelijät Oscareissa! (Tulipas paljon tekstiä...)
perjantai 9. marraskuuta 2007
Katherine Heiglin 27 mekkoa
Tulevassa elokuvassaan 27 dresses Katherine Heigl näyttelee naista, joka on ehtinyt olla morsiusneitona 27. häissä, muttei ole itse koskaan päässyt naimisiin. Yllätyksenä minulle tulikin se, että mekkoja on ihan oikeasti tehty 27 erilaista! Joukossa on monta ihan omituista, toiset taas ovat suoraan prinsessahäistä! Kaikki mekot löydät alla olevasta linkistä, valitsin blogiin vain osan: http://www.people.com/people/stylewatch/gallery/0,,20159311,00.html
tiistai 30. lokakuuta 2007
maanantai 29. lokakuuta 2007
Sinkkuelämää-tyyliä!
Sinkkuelämän tähdet loistavat taas, suurimpana tietysti Sarah Jessica Parker eli Carrie, tulevan Sinkkuelämää-leffan kuvauksissa! Tyylikkyyttäkin löytyy, mutta mitä Carrien valtavasta hääpuvusta voisi edes sanoa? Erm... melko korea? Uutena tähtenä loistaa Dreamgirls-leffasta tuttu Oscar-voittaja Jennifer Hudson.
Tunnisteet:
Cynthia Nixon,
elokuvapuvustus,
elokuvat,
Jennifer Hudson,
Kim Catrall,
Kristin Davis,
Sarah Jessica Parker,
tyyli
tiistai 11. syyskuuta 2007
Toronto Film Festival tyyliä
Hienoja kuvia. Mukana mm. Jennifer Garner ja Kate Bosworh.




Tunnisteet:
cate blanchett,
elokuvat,
festivaalit,
filmifestivaalit,
jennifer garner,
kate bosworth,
naomi watts
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)