Näytetään tekstit, joissa on tunniste natalie portman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste natalie portman. Näytä kaikki tekstit
tiistai 20. toukokuuta 2008
torstai 15. toukokuuta 2008
Cannesin ensimmäiset puvut
Tulevan viikon aikana tullaan varmasti näkemään paljon upeita pukuja, ja paljon lähempää kuin tavallisesti, matkaa Etelä-Ranskaan on nimittäin reilusti vähemmän kuin Yhdysvaltojen länsirannikolle. Joka tapauksessa, esittelen tänään ensimmäiset puvut Cannesin filmifestivaaleilta ja lisää tullaan näkemään myöhemmin.
torstai 21. helmikuuta 2008
Scarlett ja Natalie yhdessä
Kuten kaikki jo varmasti tietävätkin, Natalie Portman ja Scarlett Johansson näyttelevät yhdessä The Other Boleyn Girl-leffassa. Ja se että molemmat nähdään samassa elokuvassa, tarkoittaa tietysti myös sitä, että heidät nähdään samoissa ensi-illoissa (mikä kaksinkertainen ilo! molemmat suosikkinäyttelijöitäni). Kaksikko on päässyt tapaamaan jopa prinssi Charlesia Brittien ensi-illassa käydessään! Ja kuvista päätellen kaksikko on hyvääk pataa keskenään.

perjantai 14. joulukuuta 2007
Kuin kaksi marjaa
Nämä julkkikset näyttävät, kuten englanniksi sanotaan, melkein siltä kuin heidät olisi erotettu syntymänsä jälkeen toisistaan. Täydellisiä kopioita toisistaan julkkikset kuitenkin harvoin ovat, mutta samannäköisiäkin löytyy. Keira Knightley on muuten näytellyt Natalie Portmanin kaksoisolentoa elokuvassa Star Wars: Episodi 1. Benjamin McKenzie ja Russell Crowe muuten näyttävät enemmän isältä ja pojalta kuin kaksosilta.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Natalie Portman on niiiin kaunis!
Natalie Portman on mielestäni ehdottomasti yksi maailman kauneimmista naisista! Katsokaa nyt näitäkin kuvia! Kukapa meistä ei tuolta haluaisi näyttää!?!
lauantai 27. lokakuuta 2007
Julkkisten uusimmat trendit!
Violetit minimekot
Tällä hetkellä tähdet ovat ihastuneet violettiin, ja erityisesti violetteihin mineihin!
Tunnisteet:
Elisha Cuthberg,
Eva Longoria,
Kate Walsh,
LeAnn Rimes,
Maggie Grace,
natalie portman,
trendit,
tyyli
tiistai 16. lokakuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)